Tekstit

GRATULELER MED DAGEN! 17. MAI

Kuva
Tämä teksti piti kirjoittaa jo jonkin aikaa sitten, mutta ensin olin Suomen lomalla vajaa kaksi viikkoa ja sen päälle onnistuin poistamaan kamerastani kuvat, jotka sain kyllä palautettua viimein. Norjan kansallispäivää juhlitaan 17. kesäkuuta ja se on ilmeisesti vuoden suurin juhla täällä. Vappua norjalaiset eivät juuri juhli, eikä juhannuskaan ole suuri juhlapäivä täällä. Ajankohtana kevät on ihana vuodenaika juhlia, jos verrataan Suomen itsenäisyyspäivään, joka osuu vuoden pimeinpään aikaan. Olisiko meillä erilaisia juhlaperinteitä, jos itsenäisyyspäivä olisi keväällä tai kesällä? Oli kiva nähdä, miten norjalaiset juhlivat kansallispäiväänsä. Meidät oli kutsuttu brunssille Juhan työkaverin Thean luo. Perheen tai ystävien kanssa vietetty brunssi on tyypillinen tapa aloittaa kansallispäivän juhlinta. Mukanamme meitä oli pyydetty tuomaan munkkeja, koska vapuksi tekemäni munkit olivat maistuneet hyvin kaikille. Mitään tyypillistä ruokaa kansalllispäivän viettoon e...

SOLEN SKINNER, MUTTA MISSÄ OVAT PUISTOJEN MIEHET?

Kuva
Kuukausi sitten olin varma, että lumet eivät lähde täältä ennen kesäkuuta, mutta tällä hetkellä lunta enää lähinnä kasoissa. Jes! Viimeisen viikon aikana lumet ovat sulaneet pois vauhdilla. Sama lämpöaalto joka on ollut Suomen yllä, on yltänyt myös tänne. Parhaimmillaan lämmintä on ollut viime päivinä 16-17 astetta, ihan hellelukemissa ei siis vielä olla. :) Todistettavasti hellettä on kuitenkin on ollut Kirkkoniemessä viime vuosina, joten ihan sula mahdottomuus se ei olisi, vaikkakin yli 20 asteen lämpötila ei ihan perus kesäsää ole täällä. Tämän kevään viimeiset hiihdot tuli todennäköisesti hiihdettyä 2.5. Toukokuun puolella siis, tämä on ollut elämäni pisin hiihtokausi, kun se alkoi joulun aikaan. Kevään viimeiset hiihdot Ropelvvatnetilla. Yllättäen tähän hiihtoretkeen oli yhdistetty hieman pilkkimistä. Hienosta tyylistä huolimatta kalakuiskaajan saalis jäi tällä kertaa järveen. Lumien sulamisen lisäksi toinen tärkeä kevään merkki, minkä olen Kirkkoniemessä huomannu...

RUSSEFESTEN JA NORJALAINEN KOULU

Kuva
Kirkkoniemen yhtenäiskoulu, joka erottuu maisemasta kauas erikoisen värityksensä ansiosta. Skamin seuraajille ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, mitä norjan kielen sana russ tarkoittaa. Russ on lukion kolmannen vuoden abi. Skam tutustutti suomalaiset norjalaisten abien juhlakulttuuriin, jossa tärkeää on hankkia abikevääksi russebuss, jossa voi järjestää juhlia viimeisen opiskeluvuoden lopuksi. Russebusseja ei Kirkenesissa kuitenkaan harrasteta ja pienen otannan perusteella bussia yleisempi juttu ylipäätään  Norjassa tuntuu olevan russebilen , jollaisia muun muassa Juhan norjalaisilla kollegoilla oli omana abivuonnaan. Russebilen on monesti vanha auto, ilmeisesti usein pakettiauto, joka sitten on tapana tuunata oman näköiseksi. Vaikka russebusseja ei Kirkkoniemessä harrasteta ovat paikalliset abit aloittaneet juhlakautensa, ja viikko sitten päädyimme paikalliseen (ja ainooan) yökerhoon Ritziin, jossa järjestettiin russefesten. Suurena Skamfanina nämä juhlat oli näh...

VÅREN, LISÄÄNTYVÄ VALO JA VÄHENEVÄ LUMI

Kuva
Kevät on tullut  Kirkkoniemeen huhtikuun aikana. Lunta täällä edelleen riittää, mutta muutaman viimeisen parin viikon aikana kaikki kadut ja tiet ovat sulaneet ja lumen määrä vähentynyt huomattavasti. Maata pilkottaa jo teiden pientareilla ja aurinkoisissa rinteissä. Purot ja joet ovat alkaneet sulaa. Lämpötila on päivisin useimmiten plussan puolella, vaikka öisin ja aamuisin lämpötila on vielä pakkasen puolella muutamia asteita. Kevät näkyy myös siinä, että valon määrä on lisääntynyt huomattavasti. Iltaisin valoisaa riittää jo pitkään, ja kun eilen kotiduimme puoli yhden aikaan yöllä, pieni päivänkajastus näkyi edelleen taivaanrannassa.  Aivan täysin pimeää täällä ei tule enää ollenkaan yön aikana. Virallisesti yötön yö alkaa 18. toukokuuta ja kestää 25. heinäkuuta asti.  Kontrasti tammikuuhun jolloin tulin tänne on suuri, koska tammikuussa jollain tavalla valoisaa aikaa oli päivässä vain noin neljä-viisi tuntia. 20.4. klo 21.58 Kevään merkkejä on myös,...

PÅSKEFERIE JA IHANA POHJOIS-NORJA

Kuva
Norjassa pääsiäislomaa on koko pääsiäisviikko kouluissa, joten meillä oli hyvä tilaisuus tehdä pidempi lomareissu Pohjois-Norjassa. Vuokrasimme Airbnb:n kautta talon Kåfjordista, jonne tulivat myös muutamat ystävämme Oulusta ja Rovaniemeltä. Kåfjordin kunta sijaitsee Kirkkoniemestä katsottuna juuri toisella puolella Pohjois-Norjaa, Tromssasta noin 200 itään päin. Linnuntietä Kirkkoniemestä Kåfjordiin on matkaa noin 350 kilometriä, mutta Norjassa etäisyydet tietä pitkin ovat usein pidempiä johtuen vuonoista ja vuorista, joten tietä pitkin matkaa kertyy 650 kilometriä. Koska meillä oli koko pääsiäisviikko aikaa, päätimme yöpyä matkalla Altassa, jotta ei meidän  tarvitsisi ajaa koko matkaa yhdellä kertaa ja olisimme keskiviikkona hyvissä ajoin perillä, kun matkaa Altasta olisi enää noin 200km. Niin luulimme. Virhe! Edellisellä viikolla talon omistaja oli viestittänyt, että vuokraamassamme talossa oli putket jäässä, mutta jos niitä ei saataisi sulatettua ennen meidän t...

HVERDAGER I KIRKENES ELI MITÄ TEEN ARKISIN?

Kuva
Arkipäivät täällä noudattavat kovin samanlaista kaavaa ja vietän aikaa paljon itsekseni. Vaikka kotonakaan ei välttämättä tullut arkisin tehtyä kovin ihmeellisiä asioita töiden lisäksi, huomaan kaipaavani täällä eniten kotoa juuri arkea, töitä ja harrastuksia. Kaipaan työssä käyntiä ihan sen itsensä takia, sosiaalisen puolen ja myös rahan takia. Maanantaisin ohjelmaani kuuluu norjan kurssi, jolla käyn yhtä paljon kielen kuin sosiaalisen puolen takia. Muina arkipäivinä teen oppimistehtäviäni ja iltaisin käyn jumpassa. Täällä on ihan mukava sali, jossa on tarjolla ryhmäliikuntatunteja. Kuukausikortti on ihan sopuhintainen ja käyn noin kolmena iltana viikossa bodypumpissa tai basisballtunnilla. Jumppaaminen on siis aika samanlaista kuin kotona. Ehkä kuitenkin kaipaisin arkipäiviin ja iltoihin enemmän sosiaalisuutta, mitä kotona tulee työn kautta ja esimerkiksi visailusta Yritän nauttia siitä, että saan esimerkiksi aamuisin jäädä nukkumaan vielä siinä vaiheessa, kun Juha lähtee...

UTØYA 22. JULI JA NORJAN KIELESTÄ

Kävimme katsomassa juuri Norjassa ensi-illan saaneen Utøya 22. juli.   Elokuva oli hyvin vahva kokemus. Se oli erittäin hienosti kuvattu ja kerrottu. Suosittelen katsomaan tämän elokuvan, kun se tulee Suomeen! En ole ikinä ollut elokuvan jälkeen niin hiljaisessa salissa.  Kaikki tuntuivat poistuvan salista aivan hiljaa ja juttelematta vasta kaikkien lopputekstien jälkeen. Elokuva piti koko ajan hieman varpaillaan jännityksessä ehkä osittain siksi, että  tiesi ettei onnellista loppua ollut tiedossa ja osittain hienon toteutuksen takia. Mukana on hyvä olla joku kaveri, jonka kädestä voi puristaa pahimmassa jännityksessä Utøya  22. juli kertoo, mitä  Utøyalla  tapahtui nuorten näkökulmasta. Breivikia ei elokuvassa mainita nimeltä edes lopputeksteissä, eikä hänen hahmoa nähdä elokuvassa kuin muutamassa kohtauksesta hyvin kaukaa tummana hahmona. Tekijät ovat halunneet tietoisesti jättää hänet ulkopuolelle, koska Norjassa keskustelu tapahtumasta pyörii...