FEBRUAR JA MITÄ TULI TEHTYÄ?

Helmikuu on kulunut vauhdilla. Osaltaan siihen on vaikuttanut kaksi noin viikon mittaista Suomilomaa, joista jälkimmäinen kului Ylläksellä. Mietinkin, että tämä kuukausi on mennyt varsin mukavasti lomaillessa ja sitten täällä Norjasssa viikot ovat kuluneet oppimistehtävien parissa, jotka ovat hieman kärsineet lomailujen välissä.

Mitä muuta olen ehtinyt tehdä tässä kuussa?

  • Olen kuunnellut monta erittäin hyvää äänikirjaa. Pitkästä aikaa hankin BookBeatin tänne muuttaessa ja sen seurauksena kirjoja tulee kuunneltua usein esimerkiksi kotitöiden yhteydessä tai automatkalla. Kaikki tässä kuussa kuuntelemani kirjan ovat olleet niin hyviä, että suosittelen niitä lämpimästi.  Elena Ferranten Napoli-trilogian ensimmäisen osan ehdin kuunnella tammikuussa ja 2. ja 3. osat kuuntelin heti perään. Tämän kuukauden saldo:
    • Uuden nimen tarina. Elena Ferrante
    • Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. Elena Ferrante
    • Yhden lapsen kansa. Mari Manninen
    • Keisari Aarnio. Minna Passi ja Susanna Reinboth 
  • Olen syönyt kolme kertaa blinejä! (ei voi olla huono kuukausi) Ensin Juhan työkaveiden kanssa täällä meillä, seuravaaksi Lahdessa ja vielä kolmannen kerran alkupalaksi Ylläksellä.
Yleisön pyynnöstä ;) Juha ja kuningasrapu valmiina kohtaamaan blinit.

  • Olen syönyt muutaman mahtavan rapuleivän Lyngenin ravuista, jotka ovat varmasti maailman parhaita rapuja. Katkarapujen lisäksi olen syönyt kuningasrapua, jota meillä oli syksyn ravustusreissun jäljiltä vielä pakkasessa. Viimeiset ravun koivet tuhottiin ensin blinien kanssa ja seuraavana päivänä loput pääsivät vielä pastan joukkoon.
  • Olen katsonut kiitettävän määrän olympialaisia. Valitettavasti kisat tuli katsottua Areenan kautta, koska Norjassa kisoja ei näyttänyt NRK, vaan joku muu kanava, joka meillä ei näy. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä Norjan saavuttama mitalisade Norjan näkökulmasta, vaikka uutisten kautta se toki on osittain välittynyt. 39 mitalia ja parhaimpana päivänä 6, huh. Jätin Bepanthenin Ylläksekselle, joten ehkä on aika hankkia paikallista huulirasvaa. Juhaa kisat ovat inspiroineet harjoittelemaan Klæbo-klyvetia entistä enemmän. Ihan vielä se ei yhtä sulavasti suju kuin esikuvalla, mutta tämän kevään kun hän harjoittelee, niin uskon hänen olevan ensi kaudella huippukunnossa.  LØP, KLÆBO, LØP!
  • Olen käynyt pulkkamäessä norjankurssilaisten kanssa.


  • Olen saanut nauttia kauniista aurinkoisista talvipäivistä. Helmikuu oli kokonaisuudessaan erittäin kylmä sekä täällä Norjassa että Ylläksellä. Kylmimmällä hiihtoreissulla onnistuin lähes palelluttamaan takapuoleni. Tästä viisastuneena enää en suostu hiihtämään, jos mittari näyttää lähemmäs -25 astetta. Koskaan aiemmin en ole kaivannut saunaa yhtä paljon kuin täällä. Sauna on parhaimmillaan ulkoilun jälkeen ja näillä pakkasilla toivoisin pääseväni aina hiihdon jälkeen saunaan. Yksi parhaista asioista Ylläksen lomalla oli tästä syystä sauna.
Parhaat maisemat löytyivät Ylläksen Kukastunturin päältä.






Kommentit