EN MISLYKKET SKITUR JA KAKSI NÄKEMYSTÄ LADUSTA

Huom! Kuvan latu ei millään tavalla liity kirjoituksen tapahtumiin

Kirjoitin jo aimmin hiihdosta, mutta aiheesta on pakko hieman jatkaa. Heti kun pääsin kehumasta tätä lajia ja sen mukavuutta, olin seuraavaksi rämpissä sukset jalassa vajaan metrin umpihangessa tunturissa. Miten siihen päädyttiin? 

Tämä epäonnistunut hiihtoretki tapahtui reilu viikko sitten. Juha oli käynyt syksyllä kalareissulla tässä lähistöllä ja yöpynyt samalla eräällä autiotuvalla. Saimme (Lue: Juha) idean lähteä viikonloppuna käymään hiihtämällä tuolla tuvalla.  Valmistauduimme lähtöön jo edellisenä iltana pakkaamalla rinkat valmiiksi. 

Aamulla söimme tukevan aamiaisen ja ajoimme noin puolen tunnin matkan lähtöpaikalle. Pakkasta oli hiihtämään lähtiessä noin vajaa parikymmentä astetta, kun kotona sitä oli ollut vain noin kymmenen. Täällä lämpötilavaihtelut ovat suuria pienen matkan sisällä. Kirkenesissä vuonon rannalla, missä asumme on aina lämpimämpää kuin esimerkiksi viisi kilometriä Kirkenesistä sisämaahan päin. Samoin ylhäällä tunturissa on aina huomattavasti lauhempaa. Hiihtäessä rinkka selässä tosin tälläiselläkään pakkasella ei tule kovin helposti kylmä.

Jo ennen lähtöä oli muutamia epävarmuustekijöitä ilmassa. Mitään varsinaista latua paikkaan ei mene, mutta syksyllä Juha oli saanut selville, että tuvalla käytiin toisinaan myös talvella huoltamassa kelkalla eli reittiä pitkin ajetaan.  Alku näyttikin lupaavalta,  kelkan jäljet olivat melko tuoreet ja  lähdimme hiihtelemään kelkkauraa pitkin. Juha hiihti leveämmillä metsäsuksillaan ja minä perussuksillani. Etukäteen sain kyllä kuulla varoituksen "Voi olla, että koko matkaa ei ole ajattu kelkalla ja siulla saattaa olla vaikea sitten hiihtää nuilla kapeilla suksilla." Olimme kuitenkin käyneet jo aiemmin hiihtämässä tunturissa kelkkareitillä ja todenneet, että myös kelkkauran ulkopuolella lumi oli niin kovaa, että siinä pystyi hyvin hiihtämään. Kuvittelin siis, että edessä olisi jotain samanlaista.

Alku sujui hyvin pientä nousua kavutessa yläspäin, mutta epäonneksemme kuluneella viikolla oli satanut paljon lunta pyryttämällä ja tuullut. Täällä tuuli kinostaa lunta aivan eri tavalla kuin kotona. Jonkin matkaa hiihdettyämme emme enää tienneet, missä meni kova kelkkapohja tai oliko pidemmälle ylipäätään edes ajattu kelkalla, kun lumi ja tuuli olivat peittäneet uran kokonaan alleen.

Eikun kartta avuksi ja päätimme kuitenkin jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa emme vielä olleet ylhäällä tunturissa, jossa tuuli olisi voinut puhaltaa irtolumen pois ja hangen pinta olla kovaa, vaan olimme nousuvaiheessa. Minun kapeat sukseni upposivat lumeen, kun hiihdin Juhan tekemää "latua" pitkin. Hiihdimme pienen järven yli ja seuraavaksi edessä oli jokiuoma, jota lähdimme seuramaan. Tuuli oli tietysti pyryttänyt uoman sopivasti täyteen lunta ja sukseni upposivat yhä syvemmälle. Samalla joki virtasi iloisesti jään alla. Käskin Juhaa hiihtämään sivumpaan, koska pelkäsin jään pettävän ja olevani pian jalat märkinä joessa. Siltä onneksi vältyttiin. Etenemiseni kuitenkin hidastui hidastumistaan, koska vajosin yhä syvemmälle lumeen. Tässä vaiheessa olimme kulkeneet kahdeksan kilometrin matkasta vasta noin pari kilometriä. Ongelmana oli, että emme tienneet helpottaisiko matkan teko pian vai kuinka kauan syvässä lumessa pitäisi rämpiä. Todennäköisesti edessä voisi olla helpompia osuuksia, mutta myös hankea, joka ei kantanut. Lisäksi olisi kiva päästä perille valoisan aikaan ja sitä oli jäljellä noin kaksi ja puoli tuntia, eikä päivä muutenkaan ollut kovin kirkas vaan pilvinen ja lunta sateli hiljalleen alkumatkasta.

Siinä vaiheessa aloin miettiä, että rämpiminen oli niin hidasta ja raskasta, että kovin pitkää matkaa en sitä jaksaisi. Hiihtämisen nautinto oli siinä tilanteessa kaukana. Ja suurin ongelma tosiaan oli se ettemme tienneet olisiko matkanteko helpottanut jossain vaiheessa vai ei. En myöskään halunnut joutua hiihtämään pimeässä maastossa.  Juha yritti lohduttaa minua, että kotimatka olisi helpompi kun meillä olisi jo latu valmiina. Latu. Hän siis kutsui laduksi sitä, umpihangessa kulkevaa suksien jälkeä johon minä vajosin reisiäni myöten, niin etten meinannut saada liikutettua suksiani mihinkään suuntaan, en eteen, taakse tai ylöspäin Pyristelin paikallani ja tamppasin lunta allani yhä syvemmelle ja kaaduin hankeen. Rinkka selässä ei helpottanut liikkumistani. Tässä vaiheessa tapahtui se, että lähdimme itkun kanssa kotiin. En aivan hyväksynyt hänen näkemystään ladusta.  Wikipedian selitys ladusta

Hiihtokumppanini kunniaksi on sanottava, että siinä vaiheessa hän ei alkanut kiistämään eriävää näkemystäni ladusta ja lähdimme yksissä tuumin kotiin tekemäämme "latua" pitkin. 

Mahdollista seuraavaa reissua varten minulle on lainatunturisukset kiikarissa. Tavalliset Madshusit eivät Kirkenesin tunturissa selviytyneet, tämä tuli testatuksi.