KIRKENES

Millainen on tämä asuinpaikkani Kirkenes? Paikkakunta on Sör-Varangen kunnan keskus (mistä näppäimestä löytyy norjalainen ö?). Koko kunnassa on noin 10 000 asukasta, joista Kirkenesissä asuu noin 3000. Paikka tuntuu kuitenkin väkimääränsä suuremmalta. Isommat kaupungit ovat täällä Pohjois-Norjassa harvassa. Niitä ei oikeastaan ole. Finnmarkin lääni, jossa Kirkenes myös sijaitsee on pinta-alaltaan Norjan suurin, mutta asukasluvultaan pienin lääni. Koko läänissä on noin 75 0000 asukasta. Suurin keskus on Alta (noin 15 000 asukasta). Suomen puolella Rovaniemi ja Venäjän puolella Murmansk ovat lähimmät suuremmat kaupungit. Helposti ei siis lähdetä täältä kaupunkiin.  Kauppoja löytyy enemmän kuin koon perusteella voisi kuvitella. Kirkenesin keskustassa on kävelykatu muutamine kauppoineen ja pieni ostoskeskus. Niiden lisäksi on muutamia muita kauppakeskittymiä keskustan ulkopuolella.

Mitään vanhoja rakennuksia ei Kirkenesissä ole, koska se tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Saksalaiset miehittävät alueen, ja Neuvostoliiton pommit tuhosivat sen pahoin. Lähtiessään saksalaiset vielä polttivat kaupungin kuten tapahtui myös Suomen Lapissa. Kaikki rakennukset on siis käytännössä rakennettu toisen maailmansodan jälkeen.  Kerrostaloja täällä ei ole, vaan lähes kaikki asuvat omakotitaloissa, jotka ovat isompia versioita meidän rintamamiestaloista.  Muutamia uudempia asuinalueita on myös viime vuosina rakennettu ja näillä alueilla talot ovat moderneja tummia puutaloja, isoine ikkunoineen.  Samaa tyyliä edustaa myös pian valmistuva uusi sairaala, joka näyttää ulospäin aika tyylikkäältä. Tiilitaloja täällä ei juuri ole.

Jos Kirkenesistä haluaa pois tai haluaa tulla tänne visiitille (vinkvink!), suosittelen lentämistä. Helsingistä Oslon kautta lentää parhaimmillaan reilussa neljässä tunnissa. Toinen vaihtoehto on lehtää Ivaloon, josta on vielä noin reilun kolmen tunnin ajomatka tänne. Vähemmän kiireisille Hurtigruten-laiva on varmasti mielenkiintoinen. Hurtigruten on Norjan rannikkoa pitkin menevä laivareitti, joka alkaa Bergenistä ja päättyy tänne Kirkkoniemeen. Laiva liikennöi ympäri vuoden. Aamuisin sen tuloääni kuuluu meille asti kuulostaen hieman harmoonin ääneltä, ja  luulin ensimmäisenä aamun yläkerran Hiljan aloittaneen soittotuntinsa. Nykyään Hilja siis soittaa harmonia joka aamu muutaman sävelen. ;)  Vuonomaisemat Norjan rannikolla ovat varmasti upeat. Mietimme, että esim. Tromssaan olisi mielenkiintoista mennä laivalla myöhemmin keväällä, kun on valoisaa ja maisemia pääsisi katselemaan enemmän.

Paikallisbusseja täällä liikennöi jonkin verran. Ihan meidän edestä menee bussi, mutta sille ei ole ollut vielä tarvetta. Potkukelkka olisi kiva olla olemassa. Sille täällä olisi käyttöä, kun katuja ei juuri hiekoiteta.  Koulun pihossa näkee potkukelkkoja rivissä, mutta lähinnä olen nähnyt niillä kulkevan alakouluikäisiä. Ehkä teinien imagoon potkuri ei sovi jostain syystä. Toinen tapa, joka liittyy liikkumiseen on, että auto saatetaan jättää käyntiin kaupan pihaan ostosten ajaksi.  Sama tapa oli muistaakseni myös Kittilässä. Jalankulkijan näkökulmasta liikennekulttuuri on erinomainen. Autot pysähtyvät aina suojatien eteen. Lähinnä ongelmana on se, että itse en uskalla lähteä ylittämään suojatietä, vaan jään odottamaan, koska Suomessa tähän ei ole tottunut

Kirkenes sijaitsee vain 8 kilometriä Venäjän rajalta. Täällä asuukin paljon venäläisiä, noin 10 % asukkaista on venäläisiä. Katujen nimikyltit ovat sekä norjaksi että venäjäksi jossain paikoissa.  Monen Kirkeneläisen juuret ovat myös Suomessa, mikä näkyy nimissä. Suomalaisia sukunimiä on muutettu hieman uuteen muotoon aikojen saatossa täällä.

Meidän asunto sijaitsee mukavasti niin lähellä kaikkia tarvittavia palveluita, että autoa ei välttämättä juuri tarvitse arkipäivisin, kun Juha reippaana poikana pyöräilee viiden kilometrin työmatkansa ja  minun päivittäinen reittini käsittää melkeimpä yhden kadun, jota pitkin kuljen alas keskustaan  kirjastoon, norjan tunnille, opiskelemaan tai jumppaan mennessäni ja samaa suoraa katua pitkin tulen taas ylös kotiin.

Huomenna olisi äänestyspäivä täällä, joten pitäisi viimein päättää ketä äänestäisi.

 Pakko oli vielä tulla lisäämään, että tänään näin ekan mopoauton täällä, eikä kuskina ollut teini vaan pappa! :D




Kommentit