HJEM
Koti, asunto tai miksi sitä haluaa kutsua, oli yksi asioista, joita mietin eniten ennen tänne tuloa. Tullessamme meillä oli auto tupaten täynnä lähinnä minun tavaroita, mutta kaikki huonekalut yms. oli tuotu tänne jo elokuussa. 1190 kilometrin muuttomatka Lahdesta tänne oli viime kesänä hyvin helppo. Juhan työpaikka maksoi muuton, joka ei totisesti ollut halpa reissu. Muuttomiehet hakivat tavarat meiltä Lahdesta ja kuljettivat ne perille. Periaatteena kuitenkin oli, että Norjaan ei tuoda mitään sellaista, mitä ei voisi jättää tänne. Ehkä virhe? Lukuunottamatta vaatteita, astioita, harrastusvälineitä yms. kaikki huonekalut tulevat jäämään tänne. Tuloksena on, että sisustus koostuu omista ja kavereiden varastoista kootuista tavaroista niiden lisäksi, mitä edellinen asukas oli asuntoon jättänyt. Onneksi tämä ei siis ole sisustusblogi.
Syyslomani vietin täällä ja asunnon Feng Shui ei aivan vakuuttanut minua. Nyt olen muutaman päivän ajan yrittänyt kääntää mattoja oikeisiin ilmansuuntiin löytääkseni hyvinvointia edistävän fengshuin. Siihen on vielä matkaa, vaikka olen huomannut, että hieman lisää mielenrauhaa olen saanut. Sisustuksella on nimittäin aika iso merkitys minulle. Kotona se tosiaan lisää hyvinvointia, koska sitä ei tarvitse miettiä. Havainto, jonka tein jo syyslomalla oli, että en pystynyt täysin rentoutumaan, vaan aivoni raksuttivat koko ajan miettien, miten paikasta saisi viihtyisemmän. Toinen asukki sen sijaan on vähintäänkin kohtalaisen tyytyväinen kotiinsa, vaikka paikka kuulemma näyttää aika 70-lukulaiselta. Hänen sisustusfilosofiansa pohjautuu esineiden funktionaalisuuteen, kun itse pidän esteettisyyttä vähintään yhtä tärkeänä.
Onneksi myös hyviä puolia löytyy:
+ Säilytystilat. Kaksi isoa vaatehuonetta, jotka toimivat tällä hetkellä kaikenlaisten harrastuvälineiden varastona.
+ Sijainti. Keskustaan vain noin 10 minuutin kävelynmatka.
+ Näköala. Vuononäkymää häiritsee ainoastaan hieman asuntomme alapuolella oleva talotyömaa.
+ Iso kuisti. Vaikka sille ei talvella juuri ole käyttöä
+ Sopivasti tilaa ylipäätään. K+3h+kph
+ Reilun kokoinen keittiö, jossa myös on paljon säilytystilaa.
+ Kamina. Varaava takka voisi tosin olla hyödyllisempi.
Näin kaamoksen aikaan kuvaaminen on hieman haastavaa. Tämä kuva on otettu päivän valoisimpaan aikaan klo 11.30. Asumme siis tuolla pimeässä vasemmassa kulmassa, alakerrassa.
Näkymä Kirkenesin kylälle päin.
Lopuksi vielä kuva, miksi Juha ei yleensä valitse meillä verhoja.
|
Kommentit
Lähetä kommentti